Aikuisten kuntofutis

Jalkapallo on oivallinen ja turvallinen liikuntamuoto kaiken tasoisille liikkujille!

Kuntofutiksessa harjoitellaan pallotaitoa yhdessä, pelataan pienpelejä ja pidetään hauskaa. Lupaus on, kun lähdet meidän kanssa kuntofutikseen unohdat helposti ajan ja paikan, sillä hyvän yhteishengen ja motivoivien harjoitteiden flow tempaa sinut mukaan.

Harjoittelun aikana pystyt säätelemään harjoittelun intensiteettiä oman kunnon mukaan ja kuormitat suuria lihasryhmiäsi, harjoitutat asento- ja liikehallintaa sekä tasapainoa.

Harjoituskerran pelinomaisissa tilanteissa saat nostettua sydämen sykettä. Mutta koska jalkapallo on kivaa, et välttämättä edes havainnoi liikuntaharjoittelun kuormittavuutta.

Vuoden aikana järjestämme kolme eri jaksoa Kevät (tammi-huhti), Kesä (huhti-heinä) ja Syksy (elo-tammi)

Lähde mukaan!

 

TIESITKÖ? Football Fitness konsepti on todettu näyttöön perustuen terveyttä edistäväksi. Tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu, että tämän konseptin mukaisella 12 viikon harjoitusjakson aikana, kahdesti viikossa 60min harjoittelulla, saadaan positiivisia vaikutuksia kestävyyskuntoon, lihas-, rasva sekä luuston massaan yhteensä enemmän kuin esim. verrokkilajeissa hölkkä, intervallijuoksu ja voimaharjoittelu.
Harjoituksissa jokainen otetaan yksilönä huomioon ja näin mahdollistetaan jokaiselle sopiva haastavuustaso. Treeneissä pääsee oppimaan sekä jalkapallotaitoja että haastamaan itseään liikunnallisesti monipuolisesti.

Aikuisten kuntofutisohjaajana toimii Leena Lassila
Hän on terveysliikunnan ja urheiluseuratyön pitkänlinjan ammattilainen sekä pohjakoulutukseltaan Kuntoutuksen ohjaaja (AMK).

Lisätietoja Joni Ilvonen, joni.ilvonen@malminpalloseura.fi 

Meillä käy myös

Epassi Logo Primary Color RGB
SMARTUM_LOGO_RGB_BLACK