Syyskausi on päättynyt ja tämä on vuodenaika, kun eniten katsotaan jalkapalloseuroissa ulospäin.
”Missä ruoho olisi vihreämpää?”.
Seurat hyödyntävät sosiaalista mediaa tehdäkseen houkuttelevan ja näyttävän ulkokuoren itsestään. Pelaajiin tai vanhempiin ollaan joissakin tapauksissa jopa suoraan yhteydessä: ”Täällä se ruoho on vihreämpää!”. Avoimet harjoitukset, try-outit, trialit, avoimien ovien päivät… Kilpajoukkueet, edarit, akatemiat, esiakatemiat, hybridiakatemiat… Kuluttajansuojan mainostaessa voivat varmistaa vain seurat itse ja sekin on täysin vapaaehtoista. Muistutan kuitenkin, että termit ”kilpa”, ”akatemia” tai muut vastaavat eivät ole Suomessa minkäänlaisen kriteeristön alla. Voisimme halutessamme nimetä, vaikka huomenna akatemia-joukkueen, joka harjoittelee kerran kuussa parkkipaikalla ilman ammattivalmentajaa. Totta kai seurat kaiken aikaa kilpailevat paremmuudesta ja hyvä niin. Terve sisäinen kilpailu on aina hyväksi. Mainostaminen on hyväksi. Mutta olen enemmän huolissani impulsiivisista urasiirtymisistä, jossa ei pysähdytä kahta sekuntia pidempään miettimään.
Aikakaudet on puhuttu, että jalkapalloseurojen välillä olisi syytä tehdä yhteistyötä, jotta pelaajille voidaan löytää sopivin paikka omaa kehittymistä ajatellen. Sen sijaan asiantuntijuutta näihin siirtoprosesseihin saattaa löytyä ihan mistä vaan. Tai ei ollenkaan.
Erityisen tärkeää on, että pelaajan vastaanottava seura ja pelaajasta luopuva seura saisivat molemmat mahdollisuuden kertoa toiminnan hyvistä ja huonoista puolista rehellisesti. Jos olisimme kaikki hieman epäitsekkäämpiä, niin valinta kannattaakin sälyttää pelaajalle ja perheelle itselleen. Omasta seurasta ollaan valmiita luopumaan, jos viereisessä on vähän parempia kanssapelaajia, vähän mukavampi valmentaja, vähän parempi kenttä ja vähän paremmat treeniajat. Ehkä silloin saadaan myös seurojen välisen siirron avulla vähän parempi pelaaja tulevaisuudessa. Tai sitten ei.
Se mielikuva, jossa on olemassa joku eksakti sarjataso, millä pelaajan tulee pelata läpi lapsuutensa päästäkseen huipulle, on väärä mielikuva. Jos oikeasti seurojen välisissä siirroissa arvioitaisiin toiminnan laatua, eikä sarjatasoa, niin siirtymisiä tapahtuisi paljon vähemmän ja siirtymisten kannattavuus olisi aivan uudella tasolla. On myös kysyttävä: onko se kannattavaa, että esimerkiksi lahjakkaan 11-vuotiaan pelaajalle nostetaan ulkopuolelta aivan jäätäviä odotuksia. Parantaako se pelaajan suorituskykyä? Pystyykö pelaaja rentoutumaan odotusten noustessa? Kestääkö pelaaja epäonnistumista paremmin vai huonommin, kun odotukset nousevat oman ymmärryksen yli niin, että viuhahtaa?
Kaikki ne vuodet, jossa pelaajat voisivat rauhassa keskittyä jalkapallosta nauttimiseen ja kehittymiseen, niin energia menee siihen, minne seuraavaksi voisi siirtyä. Suomessa seurojen väliset siirrot ovat junnufutiksessa melkeinpä mahdollisia minkä ikäisenä tahansa ja koko kalenterivuoden ajan.
Puhumme tulospaineesta ja suurin osa jakaa käsityksen siitä, että meidän tulisi keskittyä ensisijaisesti siihen, että kehittyykö yksilöt, eikä hakea niin sanottuja helppoja voittoja ja oikoteitä. Mikähän mahtaa olla tämän seurashoppailun vaikutus tuohon kauniiseen ajatukseen? Kun fakta on se, että jos joukkue tippuu vaikkapa P13 Ykkösestä, niin jokainen pidempään mukana ollut tietää, että 2-5 joukkueen sen hetken parasta pelaajaa lähtevät seurasta. Kyllä siinä hieman ulkoista tulospainetta saattaa tulla myös valmentajille.
On olemassa valtava määrä myös seurojen välisiä siirtoja, jotka ovat jälkikäteen todettuna olleet erittäin oikea-aikaisia. Ajan voimakkaasti linjaa, jossa pelaajien urasiirtymiä pyritään tukemaan. Sen linjan, jossa tuetaan, on mahdotonta pitää, jos vuorovaikutusta ei tapahdu. Seuroista lähdetään kovin usein ääneti ja ”salaa”. Koen erittäin tärkeänä toimintakulttuurin, jossa pelaajat ja pelaajien huoltajat käyvät keskustelua avoimesti, jos lähtöaikeita on. Ulkokultaisten try-out -tapahtumien perusteella vertailu nykyisen ja potentiaalisen uuden joukkueen välillä on virhe, josta maksetaan välillä turhan kova hinta. Tarvitsemme dialogia ja syvempää analyysiä järkeviin urasiirtymiin.
Malmin Palloseuran tapauksessa meidän on pyrittävä mahdollisimman objektiivisesti arvioimaan PK-seudun seurojen tilaa ja varmistaa, kun hetki on paras mahdollinen hakea uutta ärsykettä toisesta ympäristöstä. (Palloliiton Laatujärjestelmässä piilee valtava potentiaali, jonka avulla objektiivinen arviointi seurojen laadusta olisi tulevaisuudessa mahdollista tehdä).
Kun katson kaudella 2023 MPS:ssä tuotettuja kehittymisen seurannan mittareita, en yhtään ihmettele, että malmilainen pelaaja on melko suosittu tänä syksynä. Olen äärimmäisen ylpeä valmentajiemme tekemästä työstä. Jään kysymään: oliko ihan kaikki siirtymiset oikein ajoitettuja? Vain harvojen siirtojen oikea-aikaisuutta päästiin analysoimaan ja arvioimaan yhteistyössä. Se on kamala sääli. Nyt ja tulevaisuudessa haluamme auttaa pelaajia kehittymään ja todella on näin, että joskus paras tapa auttaa on lähteä etsimään pelaajalle uutta joukkuetta. Ja samaan aikaan semmoista oraakkelia en tunne, joka tietäisi tasan tarkkaan yksilön kannalta parhaat valinnat. Viime kädessä valinta jää yksilölle itselleen ja tämän tulee olla kategorisesti se sama viesti seuroilta kaiken pohdinnan ja arvioinnin jälkeen.
